Näytetään tekstit, joissa on tunniste challenge. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste challenge. Näytä kaikki tekstit

16. helmikuuta 2013

11 totuutta minusta!

Untitled 3
Kristiina haastoi mut tähän 11 kysymystä hommeliin, eli ensin pitää kertoa 11 asiaa itsestään ja sitten vastata 11 kysymykseen. Tarkotus olis myös haastaa 11 ihmistä ja keksiä omat 11 kysymystä, mutta päätin olla tylsä ja vaan vastailla, hihi. 8-)

11 Asiaa minusta:

1. Kehitän työkseni filmejä. En olis koskaan uskonu, että päätyisin siihen, mutta se on oikeesti tosi mielenkiintosta. Ja ihmiset ottaa kummallisia valokuvia. :-D

2. Syön melkeenpä joka ilta illallisen yhdeksän aikaan, koska pääsen kotiin usein vasta kahdeksan jälkeen.

3. Haaveilen aidosta Chanelin tikkilaukusta (mut en usko et uskaltaisin ikinä käyttää sitä missään, joten varmaan tyydyn johonkin halpaan kopioon). Asiaa ei auta, että nään niitä täällä harva se päivä jonkun hienonrouvan olalla. :-(

4. Mulla on varmaan lähemmäs 200 kynsilakkaa, hups. MUTTA oon ollu jo kuukauden kynsilakanostolakossa hurraa! 25.2 alkaa shoppailut sitten hihi.

5. Osaan nimetä ainakin 6 lentokonetta ja toivon mukaan tunnistaakin (arvata) muutaman, kiitos lentokonehullun poikaystävän.

6. En voi katsoa kauhuelokuvia, jännittäviä elokuvia tai jännittäviä tv-sarjoja koska oon niin pelokas. Nimimerkillä En uskaltanut katsoa Harry Potteria pienenä ja kiljuin kun Paul Young kolkattiin täykkäreitten jännässä jaksossa... Ja silti aina uhalla katon kaikkia jänniä juttuja!
DSC_1155
7. En myöskään siedä verta/ sairaalaohjelmia ja mulla tulee aina oksennusrefleksi jos nään verta ja jalat menee hyytelöks. Oma veri ei haittaa, mutta muiden. Hyi.

8. Oon taistellu mun hiusten kanssa siitä asti kun muutin Englantiin. Ne on tosi kuivat ja takkuuntuvat ja vaikka mitä shamppoita ja hoitoaineita kokeilleena ei mikään muu auta paremmin kun viikon loma Suomen suihkuihin. Ihme Englantilainen mineraalipitoinen suihkuvesi pilaa mun hiukset. :-(

9. Haluun tulla Suomeen opiskelemaan (ilmaseks, hehe) ja oon aikasemmin ollu 100% varma, että opiskelisin toimittajaks, mut en tiedä enää! Mitä kauemmin oon odottanu sitä epävarmemmaksi oon tullu koko asian suhteen. En enää tiedä mitä haluan! :-D Tai ehkä mun pitäis taas alottaa kirjottaminen ja innostuisin jälleen.

10. Oon varmaan maailman pahin karkinkerääjä. Mulla on sellanen iso säilytyslaatikko täynnä karkkia ja suklaata, mut en ikinä syö niitä! Jos haluun syödä karkkia mun pitää aina ostaa uudet ja ne vanhat unohtuu ja jää. Kotona oli ihan sama ongelma ja porukat vielä viime vuonnakin söi mun vanhoja karkkijemmoja. :P

11. Mulla on ikuinen flunssa. Aina kun melkeen parannun se alkaa uudestaan! Olin kesästä asti ihan terve, mutta jouluna se iski ja siitä asti oon syöny särkylääkettä millon mihinkin vaivaan, ja lääkäreihin en enää luota koska niiden ainoo ohje on, et odota viikko ja tuu takas jos et oo parantunu. Oon odottanu mut eipä auta. :-) Silti uskon, et pakko mun on parantua joskus.
DSC_1091

11 kysymystä minulle:

1. Kauanko olet bloggaillut ja miksi päätit aloittaa bloggaamisen?
Oisko jonkun 3 vuotta, 2010 alotin. Alotin koska tykkäsin valokuvata ja halusin laittaa mun kuvia ja tekstejä johonkin siistiin nippuun. Aluks en ees halunnu montaa lukijaa, koska mun tuttavapiiri ei edes tienny koko hommasta, mut sit niitä alko tuleen ja nykyään tää on mun tapa kertoo läheisille ja lukijoille mitä kuuluu kun en oo enää Suomessa, ja jakaa kivoja kuvia ja mun ajatuksia.

2. Mikä on onnellisin muistosi viime vuodelta?

Varmaan se kun olin kesällä Suomessa ja Jonny lopulta tuli sinne vikaks viikoks ja tehtiin yhessä kaikkee kivaa ja nähtiin mun kavereita. ♥

3. Uskotko parempaan huomiseen?
Jos en uskois en varmaan ois tässä. :-) Paljon kaikkee vaikeeta on tullu kohdattua ja ei tällä hetkelläkään oo kaikki asiat niin hyvin kun vois, mutta oon taistelijaluonne enkä anna periks. Ja miks antaisin?

4. Oletko optimisti, realisti vai pessimisti?
Optimisti ehdottomasti. Miks valittaa kun voi ettii niitä hyviä asioita ja olla kiitollinen kaikesta mitä sulle on annettu? Oon positiivinen tulevaisuuden suhteen, vaikka mikään ei oo varmaa ja tilanne pakottaa elämään hetkessä, mutta mä tiedän että kaikki järjestyy lopulta.

5. Mikä on epärealistisin unelmasi?
Ei mikään! Mulla on paljon unelmia ja tavotteita, esim. matkustaa Canadaan, Amerikkaan, Japaniin, Intiaan, edetä mun uralla niin et oon korkeessa asemassa, ostaa talo jota rakastan, tasapainotella suomalaisen ja englantilaisen elämän välillä ja viettää aikaa mun sukulaisten ja perheen kanssa. Ja tiedän et tuun toteuttaa kaikki mun unelmat sellasella tasolla, et oon tyytyväinen.

6. Oletko materialisti?
Oon materialistisen yhteiskunnan kasvatti. Kyl mulle tulee hymy huulille kun saan uuden laukun tai vaatteen tai kynsilakan, mut yhtä paljon tulee iloa kun saa antaa toisille tai tietää et on ollu avuks jollekulle.
DSC_1084
7. Biisit joihin liittyy eniten muistoja?
Tiktakin melkeen kaikki biisit on mun lapsuus, McMane, Taylor Swift ja Cascada mun nuoruus (lol), Antique - Opa Opa Egyptin matka ♥, Tehosekoitin - Maailma on sun vuosi 2011 ja NRJ Aamupojat Hei Heiluta sun joulukinkkua tuo aina mieleen mun siskon Ainon. :-D

8. Jos hyppäisit huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi?
Ei itseasiassa ees pahasti vaan päätyisin katolle. Siit jos tippuis voiski sattuu ku ollaan toises kerroksessa.
9. Mitä et malta odottaa?
Suomeeeeeeeee! ♥ Ja sitä ku oon pomo tuol Bootsis heh heh.

10. Oliko eilen hyvä päivä?
Makasin puolikuolleena sängyssä mut juttelin äitin kaa skypessä ja sain riisivanukkaan iltapalaks et ihan jees puolkuolleen päiväksi. :-)

11. Koska nauroit viimeksi, miksi?
Just äsken koska Jonny oli oma hassu itsensä. Se aina naurattaa mua tahallaan vaik oisin vihanen. Ja aikasemmin kun Aino kerto sen mahtavasta kauhuabiristeilystä!

Toivottavasti tykkäsitte lukee tälläsen megatekstin kun näitä kysymysjuttuja ei ookkaan ollu pitkään aikaan. Kuvituksena mun ja Suomityttöjen iltapäivä. ♥

+ Some random facts in Finnish as a part of a challenge. Perhaps I'll do something like it in English sometime soon. x

21. syyskuuta 2011

7 Faktaa!

...Sorry guys, this is going to be only in Finnish, I have to practice that language! :-D

starbucks

1. Mulla menee päivittäin rahaa Starbucksiin, en uskalla edes laskea kuinka paljon oon ostanu Frappuccinoja, Macchiatoja, kaakaoita ja muffinsseja... Ne on erittäin koukuttavia enkä oikeestaan edes halua vaihtaa halvempaan, pitää nauttia kun kerran täällä ollaan! Koskaan ei oo niin köyhä etteikö vois yhtä Macchiatoa ostaa! :-D

2. Oon ihan rakastunut tähän paikkaan, tai no tohon Cambridgen keskustaan. Se on täydellinen: ei liian iso, ei liian pieni, talot on kauniita ja joka paikassa on melko siistiä, joki on kaunis ja sillat ihania, kahvilat ja pubit söpöjä, ihmiset mukavia ja AH, en vaan jotenkaan osaa kuvailla kaikkea. Tää on paras, tulkaa käymään!

3. Itse paikan lisäks upeimpia on nää ihmiset. Oon tavannu uskomattomia persoonia ja saanu niin hyviä kavereita etten voi uskoa. Täällä ei tarvii kolmea viikkoakaan, että löytää sielunsiskon tai parhaan bilekaverin. Meijän au-pair piiri on ihan parhautta ja ollaan yhtä isoa perhettä. Rakastan kaikkia.

4. Kun tää elämä on niin ihanaa täällä niin unohtuu tietysti tällaiset pienet online-harrastukset kuten bloggaaminen, hupsis! Mutta oikeesti, syy mun postaamattomuuteen on yksinkertainen: en tee mitään ihmeellistä! Perus päivä menee näin: herään, vien lapset kouluun, lähden kaupunkiin, tulen kotiin, haen lapset, leikin niiden kanssa, oon tietokoneella, syön illallista perheen kanssa, dataan lisää, menen nukkumaan. No joo, voisin kantaa sitä kameraa joskus mukana!

5. Tietysti jätän paljon kertomatta täällä blogin puolella... Kaiken maailman ongelmat sun muut, joilta en oo kuitenkaan välttynyt, oon jättäny pois postauksista. Ei tää elämä aina oo niin glamouria, mutta alamäistä selvitään! :-)

6. Opin vasta pari viikkoa sitten käyttämään noita ovelia kahden nupin hanoja... Jos vääntää kuuman ja kylmän auki samaan aikaan tulee sopivaa vettä, miten nerokasta! Ps. En oo tyhmä. :-D

7. Fazerin sininen on niin paljon parempaa kun Brittien suklaa! En osannu arvostaa sitä ollenkaan Suomessa, mutta täällä pyydän kaikkia vierailijoita tuomaan sitä. Kohta vika levy loppuu, vaikka se on tarkotettu vaan hätätilanteisiin. Onneks Aino tulee kylään kuukauden päästä! Suklaata! <3

Pss. Kiitos Anna! :-)

14. toukokuuta 2011

Passion: nail polishes


Lukijan toiveesta esittelen nyt mun kynsilakat!
 
Kaikki kivassa kasassa!
Lumenen lakat, nää on ihan hyviä levittyvyydeltään ja noissa on kivoja sävyjä. 
Noi kaksi isompaa on itseasiassa Ainon ja ton pienen sain Cosmopolitanin tilaajalahjaksi.
Yolizulin lakka Eurokaupasta (XD) ja noi kaksi muuta tulaisena Kreikasta. 
Nää kaikki on tosi sellasia nestemäisiä ja levittyy ihanasti! Ei oo kökköjä, edes euron lakassa! :-D
Rimmelin lakat sain joululahjaksi. 
Tykkään tosta sudista ja nää kuivuu kyllä nopeesti niinkun pakkauksessa luvataan.
Mavalan lakat on tosi laadukkaita, mutta kun nää on lopussa, niin mun mielestä se lakan olomuoto muuttuu tönköks ja sellaseks ei-hyväksi. :-D Noi sävyt on kyllä herkullisia eikä hintakaan oo paha!
Brysselistä ostettu lakka, Dependin kirkkaanpinkki (ihana) lakka ja Selenen glitterlakka. 
Noi on kaikki hyviä ja suht-halpoja. Depend on aika lopussa ja sitä on ollu vähän vaikee levittää,
 kun se on muuttunu tosi paksuksi.
Claire'sin lakat: mattasininen, beige/nude ja päällyslakka. Noi on kaikki hyviä ja pakko mainita, että mun mielestä noi ei haise yhtä kamalalle kun kynsilakat yleensä! 
Hinta ei oo paha (alle 3e), mutta noita ei saa Suomesta. :-(
Joku ikivanha Ainon kynsilakka, mutta toi sävy on kiva ja se levittyy iästään huolimatta hyvin. 
Valkonen tippilakka on Oriflamelta ja se on ihan hyvä, vaikka en kyllä oo kauheesti käyttänyt.
Luminellen vaalea lakka on söpön pienessä purkissa ja toikin on vaikka kuinka vanha. Siitä huolimatta sillä saa kivan huomaamattomat kynnet. :-)
Noniin, eli mitä teen kun lakkaan kynnet... XD Ensin otan luonnollisesti edelliset lakat pois (jos jaksan köh köh...) ja käytän siihen Miramen kynsilakanpoistoainetta. Haisee pahalta enkä nyt tehostakaan oo niin varma, mutta lakat irtoo hetken jynssäämisen jälkeen ja tota meillä nyt vaan sattuu olemaan. :-D
Lakat poooois!
Käytän lasiviilaa, koska en yksinkertasesti pysty viilaamaan normaalilla paperiviilalla. 
Se on jotenkin niin karhea ja hyi, suosittelen kaikille lasiviilaa! En myöskään yleensä leikkaa mun kynsiä, koska silloin ne kerrokset menee jotenkin tyhmästi ja kynnet voi lohkeilla helpommin.
Viilauksen jälkeen jotain rasvaa käsiin, koska kynsilakanpoistoaine kuivattaa! 
Lakka vasta sitten kun rasva on imeytyny. :-)
Tän päivän valinta: punanen glitterlakka!
TA-DAA!

Ainiin ja päällyslakka pidentää lakan kestoa, joten yleensä pistän sitäkin, mutta vasta kun se värilakka on ihan kuivaa, ettei päällyslakkaan tuu pigmenttiä. :-)

2. maaliskuuta 2011

Stylish Blogger Award


Sain tän haasteen mun ystävältä Alpinaelta. Ideana kirjottaa itestään 7 faktaa ja haastaa 15 ihmistä (oon laiska joten haastoin 8). Tässä tulee faktat, joita oli aluksi äärimmäisen vaikea keksiä...

1. Kirjoitin tänään äikän esseekoeprelin otsikolla "Mitä on olla kympin tyttö?" ja mun tavotteena on, että se essee nostais mun äikän keskiarvon päättotodistukseen kympiks. Mun mielestä se on aika koomista. :-D

2. Musta on tyhmää, että jotkut luulee "kympin tyttöjen" olevan ylimielisiä tai että ne pitäisi itteään parempana kuin muita. Mä en todellakaan ole sellainen, tai ainakin yritän välttää kaikkea sellaiseen viittaavaa, mutta en mä kyllä täyden kympin tyttö edes ole.

3. Mua pelottaa, mitä tapahtuu kun ylppärit on ohi. Tulee varmaan sellainen ihan tyhjä "mitä nyt"-fiilis, kun ei oo enää mitään tavotetta, mihin pyrkiä hirveellä lukemisella ja opiskelulla. Lisäks pelottaa,
etten löydä aupair-perhettä ja joudun jäämään Suomeen sosiaalipummiksi. Vaikka tiedän kyllä ettei niin tule käymään.

4. Kun olin kirjoittanut sen esseen tänään, niin piirsin mun miellekarttapaperin toiselle puolelle nätin tytön. Mun piirtämistyyli on kehittynyt tosi sarjakuvamaiseksi, tai no se on aina ollut, mutta eri tavalla. Piirtämällä mä saan mielen nollattua ja rentoudun. Ja ilmaisen tunteita.

5. Musta olis ihanaa osata puhua montaa eri kieltä, matkustaa ympäri Eurooppaa ja Aasiaa, alkaa kasvissyöjäksi, olla tunnettu toimittaja tai kolumnisti tai joku ja kasvattaa mun kynnet tosi pitkiksi ilman, että ne lohkeais kertaakaan.

6. Oon saanut kerättyä ympärilleni tosi ihania ihmisiä ja näin nopeasti laskettuna mulla on noin 9 sellaista ystävää, joille voisin soittaa keskellä yötä missä vain hätätapauksessa. Ne tekee musta tosi onnellisen! <3

7. Haluaisin, että joku päivä ihmiset ymmärtäisi, että ulkonäön ja ruumiinpainon ei oikeesti tarvitsisi tippaakaan merkitä esim. sen kannalta pidetäänkö susta, pidätkö sä itsestäsi, mitä susta ajatellaan ja kuinka asiat on sun elämässä.


+ IN ENGLISH: I got this challenge from my friend Alpinae. The point is to tell 7 things about myself and then give the challenge forward to 15 people (or 8, whatever). Here we go!

1. I like to study, for real. I like to get good grades and I'm willing to work for it. But if the stress level is too high I have to calm down and act a bit like Lady Gaga. :-D

2. I'm a bit scared of what happens when school's out. Do I find a host family, do I travel to England, do I stay here and live like a bum? (For the last one: no!)

3. Drawing is my way to relax and express myself. I take regular art classes and it's very inspiring. Besides I love photographing and other visual expression ways too.

4. I'm quite sure I'm going to be a vegetarian when I move on my own.

5. If I made a wish I would make everyone to understand that weight and appearance don't matter at all the way you see yourself, the way other see you and the way your life goes on.

6. I love hugging. If we ever meet I'll hug you. :-)

7. My English has improved so much during the past year. I'm over the moon for that.

I give this challenge to (haastan!): Aino, Sara, Anna, Tanja, Rosanna, Laura & Sara, Henna and Mira!

24. lokakuuta 2010

5 challenges at once

Nine things about yourself.

1. I love life.
2. I try all the time to be as positive as I can.
3. I should study hard but I'm a bit lazy nowadays.
4. I want to travel to England as an au pair!
5. I talk A LOT.
6. People say I laugh a lot too.
7. I love to get to know new people.
8. When I draw or write it makes me relax.
9. And I'm kind of computer nerd, haha! But the good way only! :-D

Eight ways to win your heart.

1. Be nice to me.
2. Tell me how lovely I am.
3. Surprise me.
4. Show me you care about me.
5. Don't underrate my opinions or things I like.
6. Ask me things.
7. Make me laugh.
8. Be yourself.

Seven things that cross your mind a lot.

1. Where the time goes?
2. Am I lazy?
3. Can I eat that chocolate bar?
4. Can the world be rescued?
5. Do they like me?
6. Why people are so negative and mean?
7. What I am supposed to say?
 
Two smileys that describe your life right now.

1. -.-
2. :--)

One confession

1. I have never drunk alcohol or smoked a cigarette and I'm so extremely proud of it.

+ I decided to write some english today. If there's some readers who would like me to write texts in english more often, just let me know!
It is possible to write a little translation in the end of postings if it's needed. :-)

9. lokakuuta 2010

Toiveita, osa 2

Jotain ,mikä sulla on ollut niin kauan kuin muistat: muumipehmolelu, jonka sain joululahjaks mun ekana jouluna eli kun olin puolivuotias. :-)
Penaali
Lempijuoma: vesi
Hammasharja
Lempilehdet
Pipo
Sänky
Koululaukku
Lempijuttu sun huoneessa: tää melko söpö nallepuh-roskis jonka sain Ainolta, kun se ei enää ollu tarpeeks lapsi pitämään sitä. Eihän toi mihinkää pöydän alta näy, mutta musta se on just hauska! :-DD
Omituisin kuvaustoive ikinä, mun suu! :-D
Lempikengät
Hiukset kiinni

Noniin ja siinä oli sitten viimesetkin kuvaustoiveet. :-) Muistakaa, että kuvaus- ja postaustoiveita saa aina laittaa ja olis kivakin jos laittaisitte! Nyt pitää mennä kirjottamaan ruotsin aine ja leipoo ne sämpylät mitkä jo eilen meinasin tehä! :-D

5. lokakuuta 2010

Toiveita, osa 1

Lakkasin eilen kynnet, jeii!
Kännykkä ja mun sulonen näytönsäästäjä, joka aina järkyttää kaikkia :-)
Avaimet
Lompakko
Meikkipussi
Piirrustuksia (Täällä blogissa on kyllä muitaki, en nyt löytäny tai jaksanu ettiä mitään erityisiä. Ja näissä olin lähinnä treenannu noita yksityiskohtia. :-D)
Päiväkirja(t)
Käsiala
Lempparikynä, joka hajos vähän aikaa sitte nyyh. Ostakaa mulle uus pinkki kynä! :-D
Lempparikorut, joita en kyllä käytä, varsinkin kun toi isompi timanttisormus on tosi löysä ja tippuu! :-(
Vanha valokuva (ja selvennyks, että mä oon tossa keskellä ja Aino oikeella, kuin söpö!)
Villasukat (Noi on villasukat, 100% villaa ja lämpimääääät! <3)
Lemppariherkku (Oon ihan ihastunu tohon suklaaseen ja se on vielä terveellistäkin! :-D)
Sateenvarjo

ps. 100 postauksen raja on menny rikki jo kaks postausta sitte JEEEE! Kiitti ihanat lukijat! :-)

19. syyskuuta 2010

7 things about me


Hoho, mä sain tän tunnustuksen Miralta, Liisalta ja Eerikalta. Pointtina on siis kertoa 7 tunnustusta itestään ja laittaa palkinto eteenpäin. Noniin, tunnustuksiin...

1. Oon kiinnostunu ympäristöasioista, mitä ei vissiin kauheen moni tiedäkkään. Yritän elää mahollisimman ekologisesti ja oon ajatellu ryhtyä ainakin osittain kasvissyöjäks kun muutan pois kotoa. En mä kyllä nykyäänkään syö lihaa kuin tyyliin kerran viikossa ja koulussakin kasvisruokaa. Niin ja syön siis kuitenkin myös kanaa ja kalaa, mutta punasta lihaa en koulussa ollenkaan.

 2. 9-vuotiaaasta asti oon halunnu opettajaks. Ennen se oli luokanopettaja, mut nykyään aineenopettajan ammatti kiinnostais enemmän. Aine olis varmaankin äidinkieli tai psykologia ja ikäluokka luultavasti lukio. Tietysti ylä-astelaisissa olis vähän enemmän haastetta... :-D

3. Oon aika perfektionisti. Koulun suhteen, ja kaiken muunki. Mun huone on aina ihan siisti ja teen tosi paljon töitä koulun eteen. Järkyttyisitte kuin paljon oikeesti opiskelen, esimerkiks eilen luin 7 tuntia terveystietoa. Mutta totuus on ettei mulla oo muuta tekemistä. Täällä missä asun ei oo mitään ja kaikki kaverit asuu kaukana tai muualla. :-(

4. Rakastan uusiin ihmisiin tutustumista, mutta oon oikeesti aika ujo menemään paikkoihin, missä en tunne ketään etukäteen. Yleensä kuitenkin käy niin että mulla on loppujen lopuks tosi kivaa, joten se pelko on aika turha. Yritän päästä siitä eroon. Mut pointti oli, että vaikka oon tosi sosiaalinen, oon piiloujo!

5. Musta on kiva kysyä ihmisiltä mitä niille kuuluu ja mua oikeesti kiinnostaa. Mua harmittaa, kun en ehi kysymään kaikilta tarpeeks usein kuulumisia, kun on niin monia joilta kysyä! Mut vihaan sitä, kun ihmiset vastaa vaan "Ihan hyvää, sä?" Miksei voi OIKEESTI kertoa? Mä tykkään aina selittää kaikkee mitä oon tehny ja mitä oikeesti kuuluu, en pelkkää ihan hyvää. Sellaset mini-keskustelut on turhimpia ikinä mun mielestä!

6. Juon ihan liikaa vettä. Joinain päivinä, varsinkin viikonloppusin jos opiskelen, voi mennä valehtelematta 8 puolen litran vesipullollista eli 4 litraa! Käyn aina vaan täyttämässä pulloa kun se on tyhjä ja juon sen tosi nopeesti. Siitä on tullu ikäänku tapa, että aina hörppään vettä joka välissä. Enimmillään joskus join kai 7 litraa, mistä vois jo tulla vesimyrkytys. Ei onneks tullu. Ja nytkin kun kirjotin tätä kohtaa hörppäsin 3 kertaa vettä pullosta, jonka kävin just täyttämässä ja nyt on enää puolet jäljellä, nyyh. :-D

7. Mä en oikeestaan kuuntele musiikkia. Kyse ei oo siitä ettenkö tykkäis musiikista, kyllä mä tykkään ja esimerkiks tanssiminen ja laulaminen on ihanaa. Mun ei vaan jotenkaan tuu avattua esim. radioa kun dataan. Ainoot hetket kun kuulen musiikkia on autossa, Ainon huoneessa ja erinäisissä paikoissa, kuten kaupoissa. Mua itseasiassa harmittaa, kun en kuuntele enempää musiikkia. Enkä kyllä kato telkkariakaan, muuta kun Huippumalli Haussa ja Täydelliset naiset, nekin nauhalta, joten en koskaan tajuu mitään jos joku puhuu jostain mainoksesta tai siitä mitä Salkkareissa tapahtu. :-D

Tässähän ne oli, yritin keksiä mahdollisimman paljon sellasia, joita ei oo ennen tullu ilmi täällä blogissa. Ja haastan Hennan, Annikan, Tanjan ja Annan! :-)

28. elokuuta 2010

Favorite blogs

Tältä kotona vietetyltä tylsältä päivältä ei jotenkaan kummallisesti kertyny kuvia, joten päätin tehdä postauksen mun tän hetken lemppariblogeista. Tietenkään tässä ei oo kaikki, vaan näissä oli kova karsiminen. Kaikki ihan erinomaisia: hyvänlaatuset, isot kuvat, sopivasti tekstiä ja kiva/kivat bloggaajat. :-) (linkit kuvissa!)

Rosen blogi kertoo vaihto-oppilasvuodesta Saksassa, kuin kiinnostavaa! Ja kaiken lisäks tyttö on vielä supernätti ja ihana! :-)
Jossun ihana blogi! Oon niin rakastunu näihin kuviin, kaikki kohdallaan! Jotenkin Jossu vaan onnistuu aina näyttämään hyvältä kuvissa. :-)
Ainon blogi, jonka pääsystä tähän listaan ei ollu epäilystäkään. Se on vaan niin kiva! :-)
Ihana tyttö, ihanat kuvat, ihana blogi = täydellistäää!
Tästä blogista saan niin paljon inspiraatiota ettei uskois. Löysin vasta vähän aikaa sitten uudestaan, nam.
Jenni ja Krista on suosiostaan huolimatta osannu pitää bloginsa ihanan maanläheisenä. Inspaavia kuvia!
Emman ja Nooran uusi blogi, joka on entistä ehompi. Tytöt on niin söpöjä ja niiden kuvat täydellisiä! :-)

Siinä oli tän hetken lempparit, eikä tosiaan missään muussa, kuin esteettisesti hyvältä näyttävässä järjestyksessä. Ihania kaikki! :-D